Ennakkoluulottomasti ja rohkeasti radalle töihin lajin ulkopuolelta

31.01.2023

 

Kouvolan raviradan ratamestarina ja kiinteistönhoitajana on muutaman kuukauden työskennellyt, 32-vuotias, Pekka Rämä. Paikkakuntalainen Pekka haki rohkeasti avoinna olevaa työpaikkaa ilman mitään sidonnaisuuksia tai tuntumaa hevosiin.

- Olen joskus muutaman kerran käynyt raveja katsomassa paikan päällä mutta ei mitään sen kummempaa, Pekka hymyilee.

- Konehommia olen tehnyt sen verran, ettei mulla ollut haasteita traktoriin hypätessä. En osannut kuitenkaan kuvitella, kuinka tarkkaan kelien vaihtelut pitää ottaa huomioon ja kuinka monen laitteen takana hyvä kilparata voi olla, Pekka miettii. Ahkerana pitää olla vaikkei sekään aina auta.

Uuden oppiminen vie aikansa ja joka päivä oppii uutta

- Opetus ja taustatuki on ollut ihan parasta Vermon Keskimaunun Juhalta. Lisäksi meillä on ratamestarien oma WhatsApp-ryhmä ja ratamestari-kurssi meneillään. Radalta saan taustatukea niin, ettei tämä ole yksinäistä ollut. Talven kelit ovat olleet vaihtelevia ja niiden haasteista keskustellaan paljon. Valmentajien kanssa juttelen mielelläni, vaikken hokkien pituuteen ota vielä kantaa, Pekka naurahtaa.

  Takaisin listaukseen