Kymi Grand Prix sankarille uusi ME

02.05.2019

Espanjalaisravuri Trebol on tottunut tekemään historiaa. Vuonna 2015 se voitti upealla loppukirillä Kouvolassa Kymi Grand Prix:n. Se oli kautta aikain ensimmäinen espanjalaisravurin saavuttama Group I tason voitto Euroopassa. Seuraavana vuonna ori uusi Kouvolassa voittonsa.

Trebol aloitti uransa voitokkaasti Mallorcan saarella. Poikkeuksellisen lahjakas hevonen sai valmentaja Gabriel Pou Poun muuttamaan hevosensa ja perheensä kanssa Ranskaan Trebolin ollessa viisivuotias. Hän halusi antaa hevoselleen täyden mahdollisuuden. Kaikki meinasi kuitenkin jäädä tapahtumatta, kun hevonen sairastui saarella muuttohetkellä suolistotukokseen. Ihmislääkäri kokeili hätätilanteessa hänelle vierasta leikkausta ja onnistui pelastamaan Trebolin. Näin perheen unelma sai mahdollisuuden toteutua. Sympaattinen perhe asuu edelleen Ranskassa ja heidän kotonaan on oma ”Suomihuone”, johon on koottu palkintoja, lehtileikkeitä ja muita muistoja kahdesta unohtumattomasta Kymi Grand Prix voitosta.

Itse sankari, nyt 12-vuotias Trebol viettää ”eläkepäiviä” jälleen saarella. Keskiviikkona Trebol teki jälleen historiaa voittaessaan Maon raviradalla. Voitto oli 43 peräkkäinen ja tämä määrä on uusi ME! Voitto tuli ajalla 1.24,5a/2280 m ja ensimmäinen palkinto oli 300 €. Kokonaisansiot ihmeravurilla on noin 700 000 € ja ennätys 1.10,9. Aiempi peräkkäisten voittojen ennätys; 42 voittoa oli Ruotsalaisella Järvsöfaksilla.

Kouvolan ravirata onnittelee sydämellisesti Trebolia ja sen taustajoukkoja uudesta ennätyksestä! 

Tänä vuonna Kymi Grand Prix juostaan la 15.6. ja Euroopan huippuravureita tuodaan jälleen yksityiskoneella kilpailemaan Kouvolaan.

 

  Takaisin listaukseen