Ravitalli Kuisma

Kouvolan raviradan toisessa 16-paikkaisessa valmennustallissa on lokakuusta 2003 alkaen toiminut valmentajana Saksasta mahtavat meriitit hankkinut Isto Kuisma.

Isto Kuisman hevosmiesura alkoi 1980-luvun puolivälissä Kausalassa Kaarnakosken ja Lehtisen talleilla. Oivallisen koulutuksen hevosalalle toi lähes neljän vuoden työskentely Allan Korven tallin kakkosmiehenä. Vuonna 1992 nuoren miehen tie vei kansainvälisille raviradoille Saksaan, jossa monta vuotta kului yksitysitreenarina Arkenaulla. Siellä Isto Kuisma treenasi monta hevosta suurkilpailukuntoon. Näistä Nitoway, Jacinho, Winter Way ja Super Victory ottivat lukuisia suurkilpailuvoittoja.

Oman tallin perustamisen jälkeen (syksyllä 1999) Kuisman Investa, Jazmo, Harpune, Ricardo As ja Vicky Victory jatkoivat suurkilpailumenestystä Saksassa, mutta maan raviurheilun yleisen taloudellisen alamäen jyrketessä oli aika kypsä muutokselle. Saksan menestysvuosien jälkeen Kuisma palasi kotikonnuilleen Kaakkois-Suomeen yhdessä elämänkumppaninsa Heidi Haatajan kanssa.

Kouvolan raviradalta sopivasti vapautuneeseen talliin Kuisma sai mukaansa hevosia saksalaisilta hevosenomistajiltaan ja niillä tuli menestystä myös kotimaasta. Kaikkein menestynein valmennettava Suomessa on ollut kuitenkin mm. Kouvola-Ajon sekä useita V5-voittoja valmentajansa plakkariin tuonut Tubberkey. Viime vuoden osalta voittosarake näyttää 13 tolppaa ja kun tallin kalusto koostuu paljolti nuorista hevosista, niin lisää on odotettavissa tänä vuonna.

Ravitalli Kuisman omat sivut